Ahdistus valtaa mun kehon. Mun pitäisi olla kuollut nyt.
Mun piti kuolla tänään.
Menin junaraitelle. Istuin raiteilla ties kuinka kauan, kuuntelin musiikkia, kävelin raiteilla, makasin raiteilla, odotin junaa. Odotin ja odotin. Eikä mitään tullut. Luovutin, koska tuli jo ihan helvetin kylmä tuolla paskasäässä.
Ahdistaa koska en ole kuollut. Ahdistaa koska olen vielä elossa. Voi helvetti.
Hämmästytin ittenikin ihan tänään sillä kuinka paljon oikeastaan haluankaan kuolla. Lähdin kävelemään junaraiteille päin, ja mitä lähempänä olin, sitä leveämpi mun hymy oli. Ja se hymy oli aito. Aidompi kuin pitkiin aikoihin. Olin niin iloinen. Mutta enpä ole enää.
Ensi kerralla sitten. Mietin uuden päivän.
Oon niiin väsyny. Mä melkeen voisin haluta osastolle takasin, mutta osaston lääkäri ei ota mua sinne enää vaikka mikä olis tilanne. Se ei ikinä ota mua tosissaan ja väittää et oon ihan kunnossa, enkä mä oikeesti itteeni oo tappamassa. En tarvitse hoitoa sen mielestä.
En jaksa enää.
Mä vihaan tätä. Mä vihaan kaikkea.
@ Exhausted
@ Exhausted
Pärjäilkää kaikki muut murut ♥.