-

Kaikki rahat on mennyt alkoholiin ja tupakkaan.´

Kävin Lontoossa. Ostin sieltä uusia teriä.

Miksen pysty nauttimaan elämästä? Miksen pysty nauttimaan mistään muusta kuin itseni satuttamisesta.

Haluan pois.

Give me reason

Mul on niin turha olo.
Kaikki väittää ettei ne pystyis elämään ilman mua, mutta ihan varmasti pystyy.
Mä en jaksais vetää enään yhtäkään henkäystäkään. Oon niin loppu.

Mä en kestä, mä lihon vaan kokoajan. Mä en kestä katsoa peilistä. Ahdistaaaa. Olen niin.. järkyttävä. Miksen ole voinut syntyä kauniiksi? Miksi en ole lahjakas missään?

Ahdistus valtaa mun koko kehon ja mielen. Haluan tarttua terään.

Ylihuomenna tulee yhteishakutulokset. Pelottaa.

It's me.

It's easier to bleed your problems out

Anteeks ihan hirveesti etten oo kirjottanu. En oo vaan millään jaksanut.
Eipä tässä mitää ihmeellistä oo tapahtunukkaan oikeestaan.
Mul oli 14.5 hoitoneuvottelu ja päätettiin että mulla on tästä lähtien vaan 1 kerta viikossa polilla käyntiä, kun aiemmin oli 2 kertaa. Pyysin myös että voitaisiin alkaa purkaa lääkkeitä koska mun mielestä ne ei auta muuta kun vähän nukkumiseen, ja ne vaan lihottaa mua ihan hulluna. Ei kuulemma tule kuuloonkaan. Syksyllä katotaan uudestaan. Että pisti vituttamaan.

En tajua, mulla on ollut pahempi olo kuin pitkiin aikoihin. Oon juonut monta kertaa viikossa alkoholia, haluan vaan pakoon tätä maailmaa ja tätä olotilaa. Meinasin hypätä sillalta junan alle yhtenä päivänä.
Oon vielä töissä ens viikon, sit alkaa loma. Onneksi. Oon niin ahdistunut töissäkin, meen vessaan itkemään monta kertaa päivässä, ja en jaksa tehdä mitään. Eilen tulin kotiin ulkoolta, ja menin suoraan vessaan itkemään ihan hullun lailla ja viiltelemään niin syvälle ku pystyin. Tuli ihan järkyttävä olo, olin samana päivänä ollut jo polilla mutta lähetin heti viestin omahoitajalleni että olisko ollenkaan aikaa enää tälle viikolle, tuntuu etten pärjää. En jaksa enää yksin. Sain perjantaille ajan. Vittu että mä vedän ranteet auki joku päivä.
Tää olo on niin kamala.

Mua alko itkettää polilla eilen kun hoitajani sanoi "Sulla on tulossa tässä kesässä ihan hirveesti hyviä juttuja, ja tää on varmaan paras kesä mitä sulla on ollut." Se oli ihan hirveetä kun tajusin että kyllä. Kyllä, tämä on paras kesä mitä mulla on ikinä ollut, ja tulee pitkään aikaan olemaan. Menen Lontooseen, menen festareille jossa nään lempibändini, jonka näkemistä oon odottanut tosi kauan, menen kahdelle eri mökille, ja muutan pois tästä paskapaikasta.
Mulla nous kyyneleet siinä nojatuolissa istuessani silmiin. Sanoin vaan kylmästi "Mutta mikään ei tunnu miltään."

Musta tuntuu etten elä enää kauaa. En halua lyödä mitään päivää lukkoon, mutta tunnen että kuolema on todella lähellä. En jaksa enää. En enää millään.

Mom♥.

Äitienpäivä.
Tein kakun äitilleni. En tiedä miten voisin korvata äitilleni kaikkea mitä paskaa olen ongelmieni takia aiheuttanut sille. Kakulla kun ei kaikkea voi korvata.
Anteeksi äiti, että olen aiheuttanut vitusti huolta.
Anteeksi äiti, että pilasin joulusi. (omiesi sanojesi mukaan sä et halunnut viettää joulua, koska meni fiilis mun ja itsemurhayritykseni takia.)
Anteeksi äiti, että sunkin voimat alkaa olla lopussa mun takia.
Anteeksi äiti, että joudut vieläkin katsomaan minua tällaisena sairaana.
Anteeksi äiti, että joudut pelätä kokoajan koska tapan itseni tai satutan itseäni.
Anteeksi äiti, anteeksi kaikesta.

Tässä maailmassa mulle tärkein ihminen on äiti. En voisi ikinä kuvitella elämää ilman äitiä. En ikinä.
Rakastan häntä niin suunnattomasti.
Äitille voi puhua kaikesta, jopa pahasta olosta, koska on itse kokenut saman paskan, masennuksen yms, mutta ollut vahvempi kuin minä, eikä ole luovuttanut. Toisin kun minä, - minä luovutan. Olen niin lähellä luovuttamista.

Mun paha olo kasvaa ja kasvaa kokoajan. En tiedä enää mitä mun pitäis tehä.
En jaksais nousta enää sängystäkään. Haluan nukkua ikuisesti.

She smiles, but it's killing her inside

Mä en halua mitään muuta kuin kuolla.

En kestä tätä enää.

Se parhaiten nauraa jolla vahvin lääkitys

Kalja kaljan perään.

Juon pahaan olooni.

Olo katoaa. Olo helpottuu.

Mutta sitten se tulee.

Kun juon yksin.

Otan terän esiin.

Juon ja otan lääkkeitä.

Itkettää, mutta ei ole enää kyyneleitä.

Itken yhden säälittävän kyyneleen. Tunnen itseni ihan kuivaksi ja turtaksi.

Elämä on paskaa.

When depression ends? - When it ends you.

En kestä enää.

Mä en enää pysty tähän.
Kukaan ei kuule kun huudan apua. Kukaan ei näe mun oloa.

Mä kuulen junan äänen kotipihalleni asti, ajattelen kuinka voisin olla siellä raiteilla nyt makaamassa, pääsemässä vapauteen.

Olen joka päivä niin lähellä kuolemaa, että en voi ikinä luvata onko esimerkiksi tämä viimeinen postaus mikä multa tänne blogiin tulee.
Mä en jaksa enää elää. Mä oon sanonut tuon lauseen jo monta kertaa polilla käydessäni, mutta ketään ei kiinnosta. Kukaan ei halua auttaa. Ehkä mä oon vaan niin menetetty tapaus..? Tai jotain. En vittu tiedä.

Mun täytyis harjotella pääsykokeita varten. Voi jumalauta saatana.
Ahdistus valtaa mun mielen. Se valtaa mun kehon.
Se valtaa mun maailman.
Terä käteen.