Lepositeissä sisälläni tunteiden tungos, mut nää on vaa oloja, antakaa mun mennä.

Paskaapaskaapaskaa.

Oon nyt 2 viikkoa syöny tätä mielialantasaajaa ja en oikein tiiä onko tää nyt kauheen hyvä. En mä huomaa mitään muutosta, ja toiseksi, otan aamusin yhden tabletin (ja illalla 2) niin se väsyttää ihan kivasti, meinaan nukahtaa aina duuniin? Että jee.

No mut saa nähä.

Äiti näki viikonloppuna mun kädet, ja oon taas viillelly normaalia enemmän käsiin.

"Eikä ****, mikä sua nyt on ahdistanu noin paljon?Pystytsä yhtään kertoo?"

"En mä tiiä."

Juu enpä. Mua ahdistaa elämä. En jaksa elää. Mulla ei ole syitä elää. Ja mä ansaitsen sen kaiken kivun mitä itselleni aiheutan viiltelemällä.

Tää kevät saa mussa hirveetä ahdistusta aikaan. En tiedä miksi. Mä en oo ikinä pitänyt keväästä. Kesästä taas tykkään. Mutta nyt vielä pahemmaks tässä tän tekee se, että olen luvannut itelleni etten ole enää kesällä elossa, ja kesä vaan lähestyy kokoajan. Miksen mä ole jo lähtenyt? On pakko lyödä joku päivä lukkoon.

Mä en jaksa jumalauta mennä töihin huomenna. Ahdistaa aivan helvetisti. En jaksa herätä. En jaksa esittää taas kaikille onnellista. Ei. Mutta mun on pakko. Porukat pakottaa. Joo, mä ymmärrän kyllä et ne ei halua et oon vaan himassa jne, mut ei jumalauta. Pitäiskö mun vihjata töissä jos mun työpäiviä vois lyhentää vähän tai jotain.. Ne kuitenkin tietää mun tilanteesta jne. Arghhh. No aivan sama.

I'm dying

Mä en jaksais enää herätä uuteen aamuun.
Mä en jaksais enää hengittää.

Mä en ymmärrä miks mä olen vieläkin elossa.
Mun täytyy tehdä asialle jotain.
Vittu en kestä tätä paskaa. Haen terästä lohtua, niinkuin aina.
Haluan lopettaa tän kaiken.

Oon niin väsynyt.

No matter what I do, it's always wrong

En mennyt osastolle. En lääkärin mielestä oo tarpeeks sairas! Oon aika ilonen koska mua ahdistaa olla suljetussa paikassa. Nyt kun oon kotona, voin tehdä ihan mitä haluan. Voin tappaa itteni ihan koska vaan. Voin satuttaa itteäni niin paljon kuin huvittaa.

Sain taas kyllä uuden diagnoosin, epävakaa persoonallisuushäiriö ja mielialantasaajia lääkkeiks. Lisää vaan nappeja naamaan hohhoijjaaa.

Vittuuuuuu. En jaksais enää. Miten hirvee olo ihmisellä oikeesti voi olla. Yää. En jaksais käydä duunissa. Haluun pois tästä paskamaailmasta.
saatana

Jee.

Osasto kutsuu taas ens viikolla.
Kriisihoitojaksolle.
Vittu.
En nyt tiiä onko tää hyvä vai huono asia.

Haluan kuolla.

Maybe life isn't for everyone

Joo, elossa ollaan. Oli vaan pieni tauko koska en vaan jaksanu. Mul on työt ja kaikki. En jaksa vaan enää ees raahautua tietokoneelle.

Mä en tiiä mitä mun nytkään pitäs kirjottaa.

Aivot lagaa.

Mul alotettii uus iltalääke, se toimii iha ok, nukun ehkä vähän paremmin, mut ei se vaikuta mitenkään kyl mun vointiin päivällä, väsyttää silti ihan vitusti ja ahdistus seuraa mukana joka paikkaan.

Mä saatan joutuu osastolle taas. Mun hoitaja sano et sitä huolettaa se, etten pysty hallitsemaan itteeni enää.

Mut en usko et joudun ku ihan tyyliin viikoks. Siis toivottavasti ainakin.. 

En jaksa enää elää. Kaikki on niin turhaa. Mä oon turha. Mä en vittu ymmärrä miks mä vieläkin joka aamu herään. Miks mussa elää vielä silti pieni toivonkipinä että kaikki vois muuttua paremmaksi? Kun ne ei muutu. Mä tiedän.

Ei tää muutu tästä minnekkään ennen kun olen kuollut.

Mulla oli hetki sitten täs välissä vähän "säätöä" erään ihmisen kanssa.

No, alussa ajattelin että voiskohan tästä tullakkin jotain, juteltiin joka päivä, tavattiin, se sanoi haluavansa vain mut, ja sanoi että on ihastunut vahvasti. Mä tunsin vähän samaa sitä kohtaan, mutta kun aika kului, tajusin että en ansaitse rakkautta. Ja taas tulisi vaan yksi ihminen lisää joka jäisi kaipaamaan kun tapan itteni. Joten sanoin ihan suoraan että en pysty tässä elämäntilanteessa seurustelemaan, anteeksi. Se järkyttyi aika paljon. Se raivos siinä mulle, eikä siinä mitään, mutta. Se kaiken huippu. "Tapa ittes" tuli hetken päästä facebookissa viestillä. Mä purskahdin hirveeseen itkuun, vaikken ole osannut itkeä piiitkään aikaan. Se oli ihan hirveetä. Pari kaveria meni raivoomaan sille että mulle ei noin sanota, oon yrittänyt tappaa itteni ja haluaisinkin. Se pyys anteeks sitä kyllä sitten, mut silti se loukkas ihan vitusti. 

Ja enää ei olla siis edes väleissä. Ei siitä sitten sen enempää.

Huoh. Mä oon ihan sairaan väsynyt.

Mä en oikeesti enää nää vaan syitä elää.

Mä en ansaitse elää.

Mä oon hirveä ihminen, en ansaitse elämää, ansaitsen vaan kuolla.

Mä en osaa yhtään mitään, en tee tässä maailmassa hevonvittuakaan.

Pilaan vaan kaikkien elämän.

Joten.

Mun täytyy lähteä.