She smiles, but it's killing her inside

Mä en halua mitään muuta kuin kuolla.

En kestä tätä enää.

Se parhaiten nauraa jolla vahvin lääkitys

Kalja kaljan perään.

Juon pahaan olooni.

Olo katoaa. Olo helpottuu.

Mutta sitten se tulee.

Kun juon yksin.

Otan terän esiin.

Juon ja otan lääkkeitä.

Itkettää, mutta ei ole enää kyyneleitä.

Itken yhden säälittävän kyyneleen. Tunnen itseni ihan kuivaksi ja turtaksi.

Elämä on paskaa.

When depression ends? - When it ends you.

En kestä enää.

Mä en enää pysty tähän.
Kukaan ei kuule kun huudan apua. Kukaan ei näe mun oloa.

Mä kuulen junan äänen kotipihalleni asti, ajattelen kuinka voisin olla siellä raiteilla nyt makaamassa, pääsemässä vapauteen.

Olen joka päivä niin lähellä kuolemaa, että en voi ikinä luvata onko esimerkiksi tämä viimeinen postaus mikä multa tänne blogiin tulee.
Mä en jaksa enää elää. Mä oon sanonut tuon lauseen jo monta kertaa polilla käydessäni, mutta ketään ei kiinnosta. Kukaan ei halua auttaa. Ehkä mä oon vaan niin menetetty tapaus..? Tai jotain. En vittu tiedä.

Mun täytyis harjotella pääsykokeita varten. Voi jumalauta saatana.
Ahdistus valtaa mun mielen. Se valtaa mun kehon.
Se valtaa mun maailman.
Terä käteen.

Nyt.

Nyt se alkaa.
Vittu mä en halua enää olla läski.

Laihdutus.

~