-

Mun ajatukset ei nyt liiku minnekkään. Anteeks. Haluun vaan pois. Äkkiä.

I'm here drowning in my own fuckin' mind

Ei jumalauta mikä olo. Hyvä että henkee saa.

Mä en oikeesti jaksa enää. Äänet mun päässä huutaa kokoajan "kuole huora, kuole". Mä olen yrittänyt. En onnistunut. Pitää siis yrittää uudestaan. Kyllä mä vielä sen teen. Haluun pois täältä kokonaan. Pois tästä tuskasta. Mulla ei ole yhtäkään päivää jolloin olisi helpompaa. Aina hirveetä paskaa.

Ahdistaa. Tärisen niin vitusti. Katoin että takaani tulee joku, mutta kun käänsin pääni, ei näkynyt mitään. Mua pelottaa. Mä nään taas harhoja. Ei jumalauta. Mä en kestä.

Paskaa. Haluan vaan nukkua, nukkuessa pääsee pakoon kaikkea tätä paskaa, siks rakastan sitä aivan helvetisti. Mutta mun iltalääkkeet ei tehoa. Onneks tiistaina on hoitoneuvottelu polilla ja lääkäri luultavasti nostaa iltalääkitystä. Ei väsytä yhtään, paskat lääkkeet.

Pain

Sossutapaaminen meni oikein hyvin. Esitin hirveän ilosta ja että ei oo mitään ongelmia enää, enkä ole tappamassa itseäni. Kun äitiltä ja iskältä kysyttiin minkälaisena ne näkee mun tilanteen tällä hetkellä, iskä sano että sen silmissä näyttää ainakin hyvältä tällähetkellä, niinkuin aattelinkin. Mutta äiti. "Siis mun mielestä mun ei tarvii olla huolissani enää että musta tuntuu että se on löytäny sen valon sieltä tunnelin päästä jota kohti se menee, heti sen lääkeyliannostuksen jälkeen!" Mä olin ihan ihmeissäni. Siis mitä. Ei. Ei todellakaan. No, eiköhän mun omahoitaja taas kerro kaiken mistä ollaan sen kanssa puhuttu kun 2 viikon päästä on hoitoneuvottelu.. En haluais huolestuttaa kyllä mun vanhempia. Aaargh.

 Mä nukun ihan järkyttävän paskasti, joten mä niin toivon et lääkäri nostaa mun iltalääkitystä siellä hoitoneuvottelussa.

Ahdistaaa. Viiltelin aamulla, ja viillän ihan kohta, koska en kestä tätä oloa enää. Oon taas alkanu viiltelemään ihan vitusti.
Kuulin tänään kaverilta joka on mun entisen kiusaajan kanssa samalla luokalla tällähetkellä (ja melkein kaverustunut sen kanssa..) että se haukkuu mua vieläkin siellä. Oon ainoa kohde ketä se haukkuu enää. Eikä mikään ihmekkään. Mä en oo pitkään aikaan enää kuullu kenenkään kiusaavan mua tms, mutta toi sai taas mulle ihan vitun paskan fiiliksen.

Mä oon niin väsynyt. Elämään.

Tänään meinasin hypätä junan alle.

The higher I get, the lower I'll sink, I can't drown my demons they know how to swim

Niin kamala olo. Heti aamusta.
Ahdistaa niin järjettömän paljon. Päällimmäisenä tämän päiväinen sosiaalityöntekijöiden tapaaminen, koska lääkeyliannostuksesta tuli lastensuojeluilmotus. En vittu halua mennä sinne.
Tartun taas terään, se helpottaa. Ainakin hetkeksi..

Rupesin ihan tosissani miettimään, auttoiko sähköhoito mua sillon syksyllä. Silloin multa kysyttiin kokoajan huomaanko mitään eroa, ja sanoin että en. Nyt huomaan. Olen huomannut että olo on pahentunut, ahdistus on lisääntynyt, nukkuminen menee taas päin persettä & ruokahalu on kadoksissa. Sähköhoito paransi yöuniani, ruokahaluani ja mieliala nousi ehkä ihan vähän. Nyt tunnen olevani taas siellä pohjalla, missä olin vuosi sitten.

Suunnittelin taas itsemurhan hyvin tarkasti, ja lupasin eilen illalla itselleni etten ole kesällä enää elossa. Kirjoitin vihkooni omahoitajalleni (polilla) noi samat sanat. Mä purkasin sinne eilen illalla ihan kaiken. Käytetään siis vihkoa välineenä, koska mä oon niin paska puhumaan. Oon tyyliin hiljaa aina.

Mun terät on ihan paskoja. Mua itkettää koska en saa kunnon jälkiä aikaseksi. En osaa edes viiltää tarpeeksi "hyviä" jälkiä.

Mä oon niin ilonen siitä että ruokahalu on taas kadonnut jonnekkin, koska lupasin itselleni että laihdutan 10kg ainakin. Mä en kestä kattoa itteeni peilistä, hirvee norsu.
Mä en enää jaksa.

Cause it's the end and I'm not afraid, i'm not afraid to die.

Taas tällanen perus paskailta. En saa nukutuks, koska lääkäri päätti ottaa mun tehokkaimmat lääkkeet illasta pois ja jättää pelkkää melatoniinipaskaa sinne. Ahdistaa vaan niin vitusti.

Mun tekis niin mieli lähtee vaan ulos, tonne pimeyteen ja juosta niin helvetin kovaa junaradalle ja lopettaa tän kaiken paskan. Mä en oikeesti vaan enää jaksa. Mä tiedän et mä en tuu ikinä pärjäämään täs maailmassa, mä en haluu elää, mä en tuu parantumaan, kaikki on aina vaan paskaa, joten mä tapan itteni. Vielä joku päivä.

Mua ahdistaa niin vitusti mun paino. Oon viimeks käyny vaa'alla joskus kuukaus sitten, ja sillonkin melkeen aloin itkemään. En vaan pysty mennä sille näin joulun jälkeen varsinkaan.. Pakko alkaa laihduttaa, ihan oikeesti. Kun menin osastolle, painoin melkein 10kg vähemmän kun nyt, mutta siellä lihoin koska en liikkunu paljon paskaakaan ja siel syödään ihan järjettömästi ja lääkkeet lihottaa. Itkettää. Itkisin, jos osaisin.

Multa on ollu polilta melkein 3 viikon tauko, koska hoitajallani oli joululoma. Ylihuomenna aika sinne taas. Aion ihan varmasti valittaa tästä iltalääkityksestä.

Tää ahdistus ei vaan lakkaa. Täytyy kaivaa terä esille.

Tarvittavaa lääkettä mä en koskaan ota. Ei se auta yhtä hyvin kuin viiltäminen..

2013 + kirosanavaroitus

Teen tän vähän myöhässä, vuoteni 2013 postaus.

Tammikuu

Piti alottaa laihduttaminen, mutta sekin tottakai epäonnistu.
Mun masennus alko pahenemaan, ahdistusta oli joka päivä, viiltelin joka päivä, kaikki alko pahenemaan. Ahdistusta siitä, mihin kouluun hakea yhteishaussa, ahdistusta ulkonäöstä, ahdistusta kaikesta. Aloin käymään kuraattorilla joka viikko.

Helmikuu

Ihastuin palavasti heti alkukuusta erääseen jätkään. Tuntui että olen onnellisempi kuin pitkään aikaan. En halunnut enää kuolla. Me sovittiin tapaamisia, mutta aina jätkälle tuli jotain sen päälle. Loppukuusta menetin toivoani taas. "Jep. En oo nähny ***** vieläkään. Ei meistä tuu mitään. Se ei haluu nähä mua & se on nytki siel vitun Thaimaassa. Ihan vitun ärsyttävää kun oon siihen niin kusessa."  Kuun viimeisillä päivillä oli yhteishaku, ja hain hotelli - ja ravintola-alalle. Ahdistus alkoi nousta taas pilviin, hiukset alkoi ohentua stressaamisen myötä. Aloin taas kuntoilla ja tarkkailla syömisiäni. Ryyppäsin aika paljon viikonloppuina.

Maaliskuu

Samainen jätkä johon olin kusessa, tuli taas kuvioihin. Juttelin taas sen kanssa mooonet päivät, sovittiin taas tapaaminen joku päivä. Kävin kuraattorilla usein. Ensimmäistä kertaa ajattelin tosissani itsemurhaa. Halusin kuolla, vaikka meni taas "hyvin" rakkauselämän puolella. "Haluun kuolla. En jaksa enää. Hyppään jostain korkeelta? Tai junan alle? Ah, olis täydellistä, jos ei tarttis enää kestää tätä. VITTU ku ei oo keksitty sellast pilleriä vaan mikä tappaa, mut EI. Vittu ku pitää tappaa ittensä vaikeimman kautta!!"

Puolessa välissä maaliskuuta jätkä, johon olin kusessa, paljasti mulle että on kusessa mun parhaaseen ystävään.  Menin ihan paskaksi. Viiltelin vitusti. Koulussa alkoi menemään paskasti, kaikki alkoi kaatua päälle. "En kestä. Meen joku päivä sinne radalle. En pysty lyömään mitään päivää nyt lukkoon. Haluun vaan kuolla. Mitä vittua mä oikeesti teen tässä maailmassa? Oon vitun oksettava." 

Kirjoitin päiväkirjan viimeiselle sivulle itsemurhakirjeen. Vedin lääkkeitä turhaan, viiltelin, en lukenut kokeisiin, ahdistus esti senkin, sain paskoja numeroita, se ahdisti lisää.

Maaliskuun viimeinen päivä kuraattori soitti vanhemmilleni tilanteestani, ja terveydenhoitaja laittoi mulle lääkärille lähetteen. 

Huhtikuu

"Huhtikuu, ja kaikki on perseellään vieläkin. Ja tulee aina olemaan."  Dokasin paljon taas. Kävin kuntosalilla, koitin laihduttaa. Päätin päivämäärän koska tapan itseni. Juhannus.

Mua alettiin koulussa dissaamaan mun masennuksestakin. Ihan kun mua ei olis tarpeeks muutenkin jo haukuttu siellä.

"Vittu mä vihaan itteäni. Mä oon niin epäonnistunu kaikessa. Mä vittu tapan itteni sillon juhannuksena viimestään. Punnitsin itteni taas tänää. HYI HELVETTI. En syö huomenna mitään."  Esitin kaikille hirveen ilosta, ja koitin piilotella oloani kaikilta, vaikka kaikki sen tiesi jo. Lääkäri teki lähetteen nuorisopsykiatriselle poliklinikalle. "Äikässä pitäs kirjottaa aine tulevaisuudesta. Mitä helvettiä mä kirjotan? "tulevaisuudessa makaan haudassa kun muut bilettää, koska oon paska ihminen ja liian heikko elämään tätä elämää." Joo."

Toukokuu

Toukokuu meni aika samallailla kun aikasemminkin. Viiltely lähti käsistä, itsetuhoajatukset oli kokoajan mielessä, kaikki oli paskaa. Viimeisellä viikolla menin leirikouluun luokan kanssa, viimeinen yhteinen retki sillä luokalla, se oli yksi kivoimmista asioista tänä vuonna mitä on tapahtunut. 21.5 oli ensimmäinen aika nuor.psyk. poliklinikalla.

Kesäkuu

1.6 sain peruskoulun päättötodistuksen käteeni ja olin vapaa peruskoulusta.

Aloin käymään maalaamishommissa valmistuvalla nuorisotalolla kaverin kanssa ns. "kesätöinä". Mulla oli myös eka aika hoitajalleni polilla. Meillä synkkas heti. 

Juhannus oli, juhannus meni, mutten tappanut itteäni. Vitun paska, et pystyny sit siihenkään. Olin viikon mökillä, enkä pystynyt nauttimaan mistään.

Lääkäri laittoi lähetteen suljetulle osastolle. "Itsemurhavaarassa."

Kesäkuun vikana viikonloppuna rock the beach, se oli niin ihanaa.

Heinäkuu

"Terveisiä ******** nuorisopsykiatrian osastolta **. Tässä mä istun ja katon ikkunasta. Sade piiskaa ikkunoita. Ahdistaa. Ahdistaa niin ettei mitään rajaa oikeesti. Tulin tänään tänne. En kuulu tänne, en osaa olla näiden ihmisten kanssa täällä.. Mulla on kyl ihana omahoitaja. Mut ahdistaa tää paikka ihan ylipaljon. Haluun himaan, tappamaan itteni."

Koko kuukaus meni siinä osastolla. Mulle annettiin lääkitykset, ja mut siirrettiin kriisijaksolta hoitojaksolle.

Elokuu

Osastolle tuli uusia ihmisiä, tutustuin muutamaan. Aloin miettimään hatkaamista. Aloin säilömään lääkkeitäni. Sain diagnoosit.

Lääkäri haluaa alottaa mulla sähköhoidon vakavan masennuksen hoitamiseksi.

Syyskuu

Osastolla edelleen. Voimat ihan lopussa. Viiltelin osastollakin paljon koska salakuljetin teriä mukaan. Mulla alkoi sähköhoito. "Hatkaan ens viikolla. Meen juna-asemalle ja hyppään junan alle. Oon niin vitun kyllästyny tähän elämiseen ja kaikkeen tähän paskaan. Vitun paska sairaus, vitun paskat kiusaajat, kiitos saatana, kiitos niin helvetisti. Onks sit hyvä mieli ku oon tappanu itteni? Toivottavasti. Oon kuoleman rajalla kokoajan. Mun elämä on vittu yhtä keikkumista veitsenterällä. Mä en tuu ikinä, IKINÄ, unohtaa mitä paskaa te ootte aiheuttanu mulle, missä vitun paskassa mä nytkin ryömin."

Erosin myös koulustani minne hain, hotelli - ja ravintola-alalle, joten olen nyt sitten ilman koulupaikkaa.

Lokakuu

Sähköhoidot oli & meni. Ei paljoo auttanu. Pelottavia kokemuksia ne ainaki oli jos ei muuta.. Hatkasin ykspäivä osastolta. Menin juna-asemalle. Istuin siellä, odotin ohikulkevaa junaa. Olin niin valmis tappamaan itseni. Istuin siellä ulkona, en tuntenut mitään. Satoi vähän, kello oli jotain puoli 9 illalla. Sitten, yhtäkkiä kytät tulee mun takaalta "Sä varmaan tiiätkin.." "Joo...." Ja eikun takas osastolle..

Hatkasin myös toisen kerran, uudet ystäväni kanssa. Hatkattiin ryyppäämään. Sekoiltiin hullunlailla, ja liftailtiin tuntemattomien kyytiin. Mentiin takaisin osastolle myös tuntemattomien kyydillä.

Sama paska olo jatkui. Sähköhoito sai ehkä toimintakykyäni hieman paremmaksi, mutta oloa ei se muuttanut.

Marraskuu

Lisää kavereita vaan tuli osastolla. Mun synttärit pidettiin osastolla. Se oli kiva päivä. Mun uloskirjauspäivä päätettiin. 2.12. Alettiin pidentämään lomia. Olin jo niin kiintynyt osaston väkeen ja muutenkin osastoon, alkoi siis ahdistamaan ajatus lähtemisestä. Olin ihan järjettömän ahdistunut, viiltelin kokoajan, ja halusin vain kuolla, koska tiesin että se tekee niin pahaa se lähtö sieltä osastolta.

Joulukuu

2.12 oli uloskirjaus osastolta. 4.12 vedin yliannostuksen lääkkeitä, jouduin sairaalaan ja sieltä seuraavana päivänä osastolle takasin. Olin siellä 4½ päivää kriisijaksolla. Kun pääsin pois sieltä silloin, oon ollut tähän asti vaan kotona. Joulu meni miten meni, fake smiling all the time. Uv ryyppäsin niin vitusti.

Että tällasta. Toivottavasti tykkäsitte, vaikka aika paska postaus tää nyt oli.

It never ends

Tää on nyt siis tän blogin eka postaus. Mul on aikasemminkin ollu pari blogia, mutta aina oon päätynyt poistamaan ne. Jos tähän jaksais nyt panostaa? Haluaisin jotain, minne voi purata kaiken paskan.
Oon nyt päättänyt esiintyä kasvottomana täällä, mutta saatan jossain vaiheessa vaihtaa ihan nimelliseksi jne.
Esittelyjä en nyt sen pahemmin keksinyt tuonne me, myself and I, - osioon mutta kattokaa sieltä nyt muutamia perustietoja jos kiinnostaa. Oon ollu puolvuotta suljetulla, päässyt just pois sieltä, yrittänyt itsemurhaa 2 kertaa, ja tän hetkiset diagnoosit löytyy tosta sivusta, mutta noi on viimeks päivitetty joskus alkusyksystä, ja mulle epäillään taas ties mitä. Oon käynyt sähköhoidossa osastolla ollessani, ei oikeastaan auttanu, vieläkin samassa jamassa. Nyt olen vaan avohoidossa, ja ilman koulupaikkaa, erosin edellisestäni koska se ala ei ollut yhtään mun juttu, mutta haen tulevassa yhteishaussa lukioon. Oliskohan tossa nyt tarpeeks jotain? Hope so.

Vittusaatana. Ahdistaa. Mulla olis tarvittavia lääkkeitä, mut mua ei vittuakaan kiinnosta syödä niitä koska ne ei ees auta. Mielummin sitten vaikka viillän, se auttaa edes hetkeks, + se on muutenkin ihana katsoa kun veri valuu. Ah. Mua itkettää kuinka paljon mä oon lihonu. Nää lääkkeet lihottaa, se ahdistaa mua ihan järjettömästi, ja nyt joulunaikana oon syöny ihan liikaa.
Oon ihan paska. Ei mulla muuta.
 Vuosikin vaihtui, olis taas uus vuos täynnä haasteita ja muuta paskaa. En jaksa. En pysty. Miksei tää paska ikinä lopu.